Emilia Bottas mukaan Westpro4U ry:n hyväntekeväisyystoimintaan

Emilia Bottas tulee jatkossa toimimaan Westpro4U:n hyväntahdonlähettiläänä ja yh...

Picture of Westpro

Westpro

7 maaliskuuta, 2019

Westpro4U

Emilia Bottas on siirtynyt vakituisesti mukaan Westpro4U:n hyväntekeväisyystoimintaan. Emilia aloitti työsuhteensa kanssamme maaliskuun alusta ja tulee toimimaan hyväntahdonlähettiläänä ja toiminnanjohtajana yhdistyksessä.

”Olemme todella iloisia saadessamme näin kovan luokan tekijän mukaan.
Emilian maine ja ammattitaito antaa meille suuria mahdollisuuksia
tehdä entistä enemmän hyvää, vahvalla päivittäisellä toiminnalla”,


Alexandra Procopé
,
Westpro4U:n hallituksen puheenjohtaja.

Emilia on ollut uintiuran jälkeen aktiivinen hyväntekeväisyyden parissa. Emilia ja hänen aviomiehensä Valtteri Bottas ovat olleet tekemässä paljon hyvää ja Emilian siirtyminen mukaan päivittäiseen toimintaan oli vain hieno ja luonnollinen jatkumo.

”Westpro4U:n kautta pystymme tuomaan iloa ja apua haastavissa elämäntilanteissa oleville perheille ja heidän lapsilleen. Suomi on hyvä paikka elää, mutta täällä on myös paljon apua tarvitsevia ja heidän auttaminen on lähellä sydäntäni. Ihanaa, että voimme olla Westpro4U:n kanssa tekemässä hyviä tekoja ja saamme toivottavasti tehtyä Suomesta vielä vähän paremman paikan”,

Emilia kertoo innoissaan.

Westpro4U ry on Westpro cc Oy:n tukema hyväntekeväisyysyhdistys. Yhdistys tekee vuosittain useita lahjoituksia erilaisiin lasten ja nuorten hyvinvointia edistäviin toimintoihin. Kohteet pyritään löytämään pääasiassa Westpro cc Oy:n toiminta-alueelta. Westpro4U ry saa vuosittain lahjoituksen Westpro cc Oy:ltä, joka mahdollistaa Westpro4U:n toiminnan. Kohteet kartoitetaan hakemuslomakkeen kautta, jolla voi hakea tukea lapsille ja nuorille tukea. Ikäraja on linjattu 18-vuoteen. Lisäksi teemme yhteistyötä monien eri tahojen kanssa ja tuemme urheiluseuroja, järjestämme tapahtumia, kampanjoita ja teemme hyviä tekoja. Suurin kampanjamme on ”24 Päivää Jouluun” ja yhteistyö Valtteri Bottas Duathlonin kanssa.

LUE LISÄÄ


 

Lisää aiheesta:

Valtteri Bottas Duathlonin hyväntekeväisyyskohteena nuorisotyö Nastolan alueella
Westpro tukemaan kasvattajaseura Tapiolan Hongan junioritoimintaa
Westpro mukana tukemassa Valtteri Bottaksen tehtävää tunturissa