Koti onnellisuuden ja hyvinvoinnin lähteenä - Osa 2


koti_onnelisuudenlahteena2_header.png

Veikkauksen tekemän tutkimuksen mukaan suomalaiset nauttivat kotona vietetystä ajasta entistäkin enemmän ja kotoilu vie suuren osan vapaa-ajastamme. Erityisesti viikonloppuja halutaan viettää perheen ja läheisten kanssa kotosalla. Ihmiset nauttivat kodin tunnelmasta ja kotona vietetystä ajasta, sillä ulkona odottaa aiempaakin epävarmempi maailma. Kotoilua pidetään rentouttavana ja ihmiset ovat aidosti onnellisimmillaan tutussa ympäristössä. Tähän liittyy myös eräänlainen  ”Kotini on linnani ”-ajatusmaailma.

SUOMALAINEN KOTOILEE MIELUITEN YKSIN

Onnellisuutta pitkään tutkinut psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen on sanonut, että siinä missä vaikkapa tanskalaisella kotoiluun liittyy voimakkaasti sosiaalinen aspekti, suomalaiselle se on enemmänkin yksilöllisen mielihyvän tuottamista. Omien nautintojen määrä johtuu siitä, että nykyihminen johtuu elämään kahdessa eri roolissa. Tiukan vastuullinen suorituspaineiden kyllästämä työrooli, jonka vastapainoksi otetaan vapaalla toinen rooli. Siinä haetaan omia nautintoja, omaa aikaa ja riippumattomuutta muista.

SUOMI-KOTOILU ON SAUNAA JA VILLASUKKIA

Suomessa käperrytään sohvalle, syödään kunnon kotiruokaa, nukutaan paljon, laitetaan ulkovaloja päälle. Tavallaanhan kotoilu tulee ihan luonnostaan – rauhoitutaan ja käperrytään lämpimään aina kun mahdollista. Suomalaisten kotoilusta löytyi viisi pääryhmää: kaamosfiilistely, kotona oleskelu, luonnossa liikkuminen, saunominen ja mökkeily sekä yleinen postiviinen elämänasenne.

Suomalainen kotoilee puusaunan löylyissä ja vilvoittelee saunan terassilla rauhassa, seuraten vuodenaikojen vaihtelua aistien luonnon eri vivahteita. Tai suomalainen joulu, joka on kotoilua parhaimmillaan: syödään pitkään ja hartaasti, saunotaan, ollaan yhdessä tärkeimpien ihmisten kanssa. Saunan lisäksi kaipauksestamme lämpöön kertoo erikoislaatuinen kiintymyssuhteemme villasukkiin. Työpäivän jälkeen vaihdetaan jalkaan villasukat, ne pakataan ensimmäisenä mukaan matkatavaroihin, isoäidin kutomat villasukat lämmittävät hiihtoretkellä ja ihan kuin sohvannurkkaan ei olisi tulemista ilman kyseistä vaatekappaletta.




Tiesitkö, että Westpro rakentaa pääkaupunkiseudulla koteja, joissa on kiinnitetty erityistä huomiota laadukkaisiin materiaaleihin ja viihtyvyyteen? Niissä on mukava kotoilla!

TUTUSTU WESTPRON KOHTEISIIN!