Portuksesta rakentuu Kalasataman kruununjalokivi

Espoolainen rakennusliike Westpro on kasvanut paikallisesta pientalorakentajasta merellisten asuinalueiden ja näyttävien kerrostalokokonaisuuksien toteuttajaksi. 20-vuotiaan yhtiön tähän asti mittavin projekti on Helsingin Verkkosaarenrantaan osittain veden päälle nouseva Portus.

Jos on käynyt Kalasataman kulmilla viimeksi kuluvan vuosikymmenen puolivälissä ja kurvaa sinne seuraavan kerran parin kolmen vuoden päästä, joutuu takuuvarmasti hieraisemaan silmiään useamman kerran.

Sörnäisten vanhaa satama-aluetta muokataan parhaillaan kiivaasti uuteen uskoon ja tavoitteena on, että sen asukasmäärä rikkoo 2030-luvulla jo 20 000 rajan. Myös työpaikkoja pitäisi tulla tuhatmäärin – jopa 8 000.

Uuden uljaan kaupunginosan rakennustyöt jatkuvat vielä vuosia, mutta paljon on myös valmistumassa. Yksi Verkkosaaren alueen näyttävimmistä asuntokohteista on rantaviivan tuntumaan sijoittuva rakennusliike Westpron kerrostalokortteli Portus.

Kolmessa vaiheessa vuosina 2020–2021 valmistuva kokonaisuus avaa myynti- ja markkinointipäällikkö Suvi Lukjanovin mukaan aivan uusia uria merenrantarakentamiseen ja -asumiseen.

”Venesatama, merinäköala, isot terassit sekä rantasauna omine uimapaikkoineen keskellä pääkaupunkia tekevät tästä uniikin kohteen myös kansainvälisesti. Ihan vastaavaa ei ole meillä Suomessa aiemmin toteutettu”, hän toteaa.

portus_rakennuslehtiKalasatama näyttää muutaman vuoden päästä tyystin toisenlaisesta ja Portus on sen ehdoton katseenvangitsija, vakuuttavat Westpron Mikko Kivinen, Suvi Lukjanov ja Tapio Kortetjärvi. Kuva: Liisa Takala.

Patoaminen apuna pohjatöissä

Helsingin kaupungin järjestämän tonttikilpailun voittaneen Portus-suunnitelman arkkitehtuurista on vastannut Arkkitehtiryhmä A6 pääarkkitehtinään Tapio Saarelainen. Osin viherkattoinen kerrostalokortteli koostuu 6-, 8- ja 14-kerroksisista taloista, joiden sisäpihalle jää rantasauna ja osittain maan alle sijoittuva parkkihalli. Korttelin läpi ja merenrantaa pitkin kulkee myös kevyen liikenteen väylä.

Pohjarakennustyöt alkoivat syksyllä 2017 ja niissä käytettiin varsin poikkeavia ratkaisuja. Talon edustan merialue rajattiin ensin vesitiiviillä patoseinällä, jonka jälkeen merivesi pumpattiin sieltä pois.

”Tällä metodilla perustustyöt on päästy tekemään kuivalla maalla. Merenpinnan tason alle jäävät rakennusvaipan osat ja rakennuksen kellaritilat ovat kokonaan vesitiiviitä”, vastaava mestari Tapio Kortetjärvi kertoo.

Myös herkän merialueen ympäristöseikat on huomioitu.

”Talot on rakennettu kantavien paalujen varaan maantäytön päälle. Mereen ulottuvien osien alle jätetään kuitenkin vapaata virtaustilaa. Näin häiritsemme mahdollisimman vähän merenlahden luontaisia virtaamia”, projektipäällikkö Mikko Kivinen selvittää.

Pientaloista kookkaampiin kohteisiin

Portus on Westpron tähän asti suurin ja näyttävin projekti. Yhtiö on 20 toimintavuotensa aikana panostanut alusta lähtien yksilölliseen suunnitteluun eikä juurikaan kopioi ratkaisuja projektista toiseen. Ideana on, että ensin hankitaan tontti ja vasta sitten piirretään siihen parhaiten sopivat kodit.  Apuna on ollut myös nimekkäitä arkkitehtejä, kuten Kirsi Korhonen, Timo Vormala ja Polo Sarpaneva.

Yhtiön juuret ovat pien- ja rivitaloissa, joista pienimmät ovat olleet vain muutaman asunnon kokoisia projekteja. Lukjanovin mukaan tulevilta vuosilta haetaan selkeää kasvua ja siksi suunta on myös rakennusprojekteissa kohti isompia kokonaisuuksia.

Seuraavaksi Westpron katse suuntautuu Länsi-Espooseen ja Kirkkonummelle Sarvvikinrantaan, jonne on suunnitteilla uusi merellinen asuinalue.

”Portus on projektina varsin pitkälle sitä, mitä haluamme yhtiönä tarjota ja edustaa. Eli laadukasta ja edustavaa merenranta-asumista, jossa myös arkkitehtuuri on huipputasoa”, Lukjanov tiivistää.

Artikkelin löydät myös rakennuslehden sivuilta.

 


 

Lue myös:

Portus työmaakuulumiset - toukokuu
Portuksessa hyödynnetään kotimaista mittausteknologiaa
Arkkitehtitoimisto A6 kertoo: näin Westpron Portus suunniteltiin