Kuka sanoi, että täydellinen kesäruoka syntyy voista, kermasta ja suolasta, no ei nyt ihan.
Mieti tähän mukaan kuulas kesäilta, oma parveke tai terassi ja silmiä hivelevä merinäköala, joko alkaa kuulostaa täydelliseltä? Lisätäänkö mukaan vähän mausteita, kuten hyvä seuraa?
Nämä ohjeet nälästä riippuen 6 – 8 :lle. Varaa vielä maisteluun mehevää saaristolaisleipää ja tuoretta voita. Juomat täydelliselle kesäruualle oman maun mukaan!
MATJESSILLIÄ RUSKITETULLA VOILLA
AINEKSET
- 450 g matjessillifileitä
- 4 keitettyä kananmunaa
- 50 g voita
- silputtua ruohosipulia
TYÖVAIHEET
Valuta sillifileet, viipaloi suupaloiksi ja asettele tarjoiluastiaan. Ruskista voi ja kaada sillifileiden päälle. Murskaa kananmunat karkeaksi rouheeksi ja ripottele sillifileiden päälle. Lopuksi ripottele päälle silputtua ruohosipulia.
MUSTAHERUKKASILLI
AINEKSET
- 350 g kevytsuolattuja sillifileitä
- 1-2 porkkanaa
- 1 punasipuli
- ½ pienestä purjosta
- 1 dl mustaherukoita
- Marinadi:
- 2 dl vettä
- 1 ½ dl sokeria
- 1 dl mustaherukkamehua
- 1 dl väkiviinaetikkaa
- kokonaisia mustapippureita, muutama laakerinlehti
TYÖVAIHEET
Kiehauta marinadin ainekset etikkaa lukuun ottamatta, lisää etikka ja anna jäähtyä. Huuhtele sillifileet kylmällä vedellä ja viipaloi suupaloiksi. Viipaloi porkkanat ja sipulit. Lado purkkiin kerroksittain ja kaada päälle jäähtynyt liemi. Anna maustua kylmässä vähintään vuorokausi.
SINAPPISILLI
AINEKSET
- 150 g matjessiliä
- ¾ dl makeaa sinappia
- 1 rkl Dijon-sinappia
- 2 rkl väkiviinaetikkaa
- 1 rkl sokeria
- 1 dl ranskankermaa
- punasipulia
- mustapippuria, suolaa, tilliä
TYÖVAIHEET
Valuta ja paloittele sillifileet. Sekoita kastikkeen aineet punasipulia lukuun ottamatta ja mausta pippurilla, suolalla ja tillisilpulla. Lado sillinpalat, punasipuli ja kastike lasipurkkiin kerroksittain. Anna maustua kylmässä vähintään 1 vrk.
GRAAVILOHI
AINEKSET
- 700 g ruodotonta lohifilettä
- 1 ½ rkl karkeaa merisuolaa
- 1-2 tl sokeria
- ripaus mustapippuria, tilliä
TYÖVAIHEET
Lohifileet laudalle nahkapuoli alaspäin ja suola, sokeri, pippuriripaus ja tillisilppu tasaisesti kalan päälle. Puolita kala ja asettele kalanpalat lihapuolet vastakkain reunalliselle vadille. Peitä tiiviisti kelmulla. Anna tekeytyä kylmässä 1-2 vrk. Poista mausteet pinnalta ja viipaloi tarjolle.
SAVUKALATAHNA
AINEKSET
- 400 g savukalaa
- 1-2 punasipulia tai 3 kevätsipulia
- 200 g ranskankermaa
- ½ dl sinappia kurkkusalaattia
- 1 dl majoneesia
- 1 tl suolaa
- ½ tl sokeria
- tillisilppua, sitruunanmehua, mustapippuria, pieniä kapriksia
TYÖVAIHEET
Hienonna perattu savukala. Kuori ja silppua sipulit. Sekoita kaikki ainekset tahnaksi. Anna vetäytyä kylmässä vähintään muutaman tunnin tai mielellään yön yli.
Tämä maistuu myös saaristolaisleivän päällä iltapalana!
Ruoanlaittoon intohimoisesti suhtautuvan Patarouvan keittiössä kokataan herkullista kotiruokaa sesongin parhaista raaka-aineista. Monipuolisista resepteistä löytyy niin inspiroivaa fuusioruokaa, suomalaisia ruokaperinteitä kunnioittavia kotiruokaklassikoita kuin juhlavia, useamman ruokalajin illallisia jaettavaksi yhdessä ystävien kesken.
Tervetuloa Patarouvan ruokapöytään!