Kalasataman kupeessa sijaitsevan Portuksen lähiympäristö kehittyy vahvasti tulevina vuosina.
Helsingin kaupunki kertoi 12.2.2021 Asuntoinfo-tapahtumassa Kalasataman alueen aikataulusta.
Capellanrannan kadut
Portuslaisia varmasti ilahduttaa kuulla, että Capellanrannan jalkakäytävät valmistuvat tämän vuoden aikana. Ajokaista puolestaan valmistuu, kunhan Capellanrannan talojen rakennustyöt saadaan valmiiksi.
Verkkosaaren pohjoisosa
Verkkosaaren pohjoisosan esirakennustyöt ovat käynnissä ja valmistuvat arviolta syksyllä 2022, jonka jälkeen alueen rakentaminen voi alkaa.
Suvilahden kulttuuri- ja tapahtuma-alue
Suvilahteen on suunnitteilla uusi Event Hub-alue, joka täydentää jo olemassa olevan tapahtuma-alueen kulttuuri- ja tapahtumatarjontaa entisestään. Tulevaisuudessa Suvilahdessa voidaan järjestää festivaalien lisäksi monipuolisesti muun muassa pienempiä kulttuuritapahtumia, koko perheen tapahtumia sekä liikkumis- ja harrastetapahtumia ympäri vuoden.
Kalasatamanpuiston yhteiskerhotila
Kalasataman asukkaiden oleskelu-, toiminta- ja tapahtumapuiston yhteiskerhotila on suunniteltu asukkaiden monipuoliseen käyttöön esimerkiksi isompia tilaisuuksia, perhejuhlia ja harrasteita varten. Tilaan on myös kaavailtu ravintolatilaa. Yhteiskerhotilan rakentaminen alkaa alustavasti 2021-2022 aikana.
Kaupunki on varaamassa Hermanninrannan asemakaavasta aluetta liikuntakenttää varten. Lisäksi Kalasatamanpuiston yhteiskerhotilan viereen on tarkoitus lisätä muutamia kuntoiluvälineitä. Mustikkamaan uimarannan yhteyteen valmistui viime vuonna ulkokuntosali.
Verkkosaareen ja Nihtiin on tulossa kaupungin venesatamat, joiden alustava rakentaminen alkaa 2020-luvun loppupuolella.
Portus jo lähes loppuunmyyty
Lisätiedot ja myynti
Jos Portus kiinnostaa, nyt kannattaa olla nopeasti yhteydessä asuntomyyntiimme. Esittelemme kotejamme virtuaalisesti verkkotapaamisten kautta, johon voit varata ajan helposti varauskalenterista. Yksityisen työmaavierailun voit sopia soittamalla 0400 474 102 tai sähköpostitse myynti@westpro.fi.
Portukseen tutustumisen voit aloittaa vierailemalla kohdesivuilla sekä lataamalla sähköisen myyntiesitteen:
Portuksen ensimmäisen vaiheen kodit valmistuivat 2020.
Parvekkeilta avautuvat hulppeat merimaisemat.
Portus on Helsingin Verkkosaarenrantaan, osin meren päälle rakennettava arkkitehtoninen mestariteos.
Oma satama, henkeäsalpaava merinäköala ja rantasauna keskellä pääkaupunkia tekevät
Portuksesta ainutlaatuisen kohteen myös kansainvälisellä mittapuulla.