VIHDOIN KOTONA

Me olemme Westpro - Espoolainen vuonna 1999 perustettu rakennusliike. Erityisosaamistamme ovat laadukkaat ja yksilölliset asunnot, rantakohteet sekä asuinrakennukset, joita rakennamme pääkaupunkiseudun parhaille paikoille.

Aloitimme taipaleemme tekemällä korkealuokkaisia pientaloja Espoon ja Helsingin ranta-alueille. Ultivista-konsernin mukaantulo omistajaksemme mahdollisti yrityksemme kasvun suurten kohteiden toteuttajaksi. Historiamme merkittävin hanke on Helsingin Verkkosaarenrantaan nouseva osin meren päälle nouseva Portus - todella upea ja Suomen mittapuulla ennennäkemätön uudiskohde.

Olemme varma, vakavarainen ja täysin suomalainen toimija. Ultivista, joka omistaa meidät sataprosenttisesti, on vuonna 2001 perustettu yksityisomisteinen kiinteistösijoitusyhtiö ja kiinteistökehittäjä, jolla on paljon muutakin toimintaa kuin rakentaminen. Ultivista Oy:n, sen toisen tytäryhtiön Pohjois-Karjalan Arvopaperi Oy:n ja Westpro cc Oy:n muodostama kolmikanta, kiinteistösijoittaminen, kiinteistöomistaminen ja asuntorakentaminen, on vahva taustatuki ja turva asiakkaillemme. Emme ole yhden liiketoiminta-alueen varassa.

Omistajillamme on kasvot. Ultivistan suurimpia omistajia ovat yhtiön perustaja Mikko Laakkonen, Hartwallin sijoitusyhtiö Kusinkapital Ab sekä useiden suomalaisten ammattiurheilijoiden ja Ari Lehdon omistama TS Invest Oy.

Toimintamme kulmakiviä ovat laatu, asiakaslähtöisyys, hyvät sijainnit ja yksilöllisyys.
Mottomme on: Sen tietää kun on vihdoin kotona.
Myös arkkitehtimme ja suunnittelijamme ovat oppineet tuntemaan asiakkaidemme tarpeet. Westpron asunnoista on sanottu, että ne tunnistaa välittömästi Westpron kodeiksi.

Asunnoissamme yhdistyvät esteettinen ja toimiva arkkitehtuuri, asukaslähtöiset pohjaratkaisut, huolella valitut materiaalit, toimiva talotekniikka ja erinomainen toteutus. Arvostamme asiakkaitamme ja haluamme nostaa entisestään asiakkaidemme kotona viihtymisen tasoa. Westpro-kodit ovat yksilöllistä käsityötä, ja jokainen koti on ainutlaatuinen.

Haluamme vaalia myös tulevaisuudessa alkuperäistä, jo 20 vuotta sitten luotua arvomaailmaamme. Asuntojen määrän kasvaessa emme aio laskea standardejamme suunnittelun, rakentamisen ja huolellisen työnjäljen saralla, sillä meille on edelleen tärkeä erottua omaleimaisella tuotannollamme.

Brändimme vahvistuu koko ajan. Historiamme tukee vahvasti tulevaisuuttamme.
Olemme ylpeitä siitä, mitä olemme tehneet ja mitä tulemme tekemään.

Toimimme Helsingissä ja Espoossa n. 60 ammattilaisen voimin. Vuoden 2018 liikevaihtomme oli noin 62 Meur. Olemme osa Ultivista‐konsernia ja Rakennusteollisuus RT:n jäsenyritys.

Arvomme ovat asiakaslähtöisyys, ammattiylpeys ja tuloksellisuus.  Tavoitteenamme on kasvaa yrityksenä ylläpitäen ja entisestään kehittäen rakentamisen ammattitaitoa. Samoin haluamme olla edistyksellisenä esimerkkinä erilaisten asiakasryhmien tarpeiden ja toiveiden huomioimisessa.

Hyväntekeväisyysyhdistyksemme Westpro4U:n kautta kannamme myös yhteiskunnallisen vastuumme.

YHTEYSTIEDOT

TULE MEILLE
TÖIHIN

MAANHANKINTA

ULTIVISTA-KONSERNI

heikki

TOIMITUSJOHTAJAN SANAT

Koti on ihmisen tärkein paikka. Kun työelämä tuo omat kiireensä ja vapaa-ajalta odotetaan elämyksiä, ihmiset haluavat kodilta rauhaa ja mukavuutta.

Asumisen perusratkaisuissa olomuodot muuttuvat vähitellen – keittiöt ovat jo avartuneet, ikkunapintoja suurennetaan; laajat parvekkeet tai terassit tuovat etenkin kerrostaloasumiseen toivottua valoisuutta. Valtavasta tarjonnasta meidän rakentajana täytyy valita ne innovaatiot, jotka oikeasti tuovat lisäarvoa ja asumisen helppoutta asukkaalle.

Westpron ajatusmaailmassa asiakkaan saaman palvelun on oltava mahdollisimman mutkatonta. Tässä koko kumppaniverkoston tulee olla samalla aaltopituudella. Kumppaniemme on ymmärrettävä mitä haluamamme palvelun taso vaatii heidän toiminnaltaan. Näin tuotetaan asukasta parhaiten palveleva lopputulos.

Asuntoihimme muuttaneet ihmiset tulevat usein läheltä. He ovat hakeutuneet alueille, jotka tuntuvat heille kotoisilta ja missä he haluavat olla. Arvomaailmaan ovat entistä enemmän tulleet vapaa-ajan arvostaminen, halu matkustaa ja kokea aktiivisia elämyksiä. Kaiken sen keskellä koti on ihmisen turvasatama, jonka eteen me Westprolla teemme kovasti työtä.

Heikki Schemeikka
Westpron toimitusjohtaja

DSC09837

Westpro 20 vuotta

 Westpron 20-vuotisjuhlia vietettiin 14.6.2019 Helsingin Kulosaaren Casinolla.

LUE lisää

Westpro Juhlakirja

Westpro Juhlakirja

Juhlavuoden kunniaksi koostimme Westpron 20-vuotisen historian yhdeksi kirjaksi. 

LUE kirjaa

valkoinen-keittio-1-1

Muutostyöt Westprolla

Persoonallinen ja viihtyisä koti on tärkeä asia, jotta kodissa on mukava olla. Uuden kodin ostaja voi halutessaan tehdä muutostöitä tulevaan kotiin. Mitä valintoja ja muutoksia asiakas voi kotiinsa tehdä? Entä mitä asioita tulee ottaa huomioon? Lue lisää artikkelistamme ja katso esimerkkejä millaisia muutostöitä koteihin on tehty.

LUE lisää

Valtteri_with_fans-3

Westpro4U & VBD hyväntekevöisyyskohde julkaistu

Westpro4U:n & Valtteri Bottas Duathlonin hyväntekeväisyyskohteena nuorisotyö Nastolan alueella.

LUE lisää

kansi-1-1

Menestyvä työyhteisö

Miten luoda menestyvä, yhteistyökykyinen, tavoitteellinen sekä itsestään kaikkensa antava, toimiva työyhteisö? Lue Westpron toimitusjohtajan Heikki Schemeikan ajatukset asiasta.

LUE lisää

olotila-kevät2019-pystyjpg-1-1

Westpro Olotila -lehti kevät 2019

Westpro Olotila -lehti on julkaistu! Tässä numerossa paneudumme rakentamisen laatuun. Mitä se merkitsee meille täällä Westprolla? Entä tiedätkö miten Westpro on saanut alkunsa ja mitä kohta melkein 20-vuotinen taival pitää sisällään?

LUE lisää

Westpro4U

Emilia Bottas mukaan Westpro4U ry:n hyväntekeväisyystoimintaan

Emilia Bottas tulee jatkossa toimimaan Westpro4U:n hyväntahdonlähettiläänä ja yhdistyksen toiminnanjohtajana.

LUE lisää

Westpro

Westpro tukemaan kasvattajaseura Tapiolan Hongan junioritoimintaa

Westpro cc Oy ja perinteikäs koripallon kasvattajaseura Tapiolan Honka ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Westpro tukee Hongan junioritoimintaa perustamansa merkittävällä summalla. Westpron ja Hongan yhteistyö...

LUE lisää

Flying Finn_Tehtävä Tunturissa_Bottas__Instagram

Westpro mukana tukemassa Valtteri Bottaksen tehtävää tunturissa

Westpro on ylpeänä kumppanina tukemassa Valtteri Bottasta, hänen vastatessaan Flying Finn -Tehtävä Tunturissa -haasteeseen!

LUE lisää

Portus-peruskivenmuuraus-4

Portuksen peruskiven muuraus-juhla

Helsingin Verkkosaarenrantaan osittain meren ylle rakentuvat Portuksen uudisasunnot ovat upeita mestariteoksia. 28.9.2018 muurattiin Portuksen peruskivi. Katso juhlatilaisuuden video ja kuvat!

LUE lisää

Westpro - Kohta 20-vuotias laatukotien rakentaja

Westpro - Kohta 20-vuotias laatukotien rakentaja

Mistä kaikki alkoi? Miten Westprosta tuli rakentaja, joka se tänä päivänä on? Lue blogistamme!

LUE lisää

Laatu-tuotannon-nakokulmasta-2-1

Laatu tuotannon näkökulmasta

Hyvän laadun tuottaminen loppukäyttäjälle lähtee asenteista ja halusta tehdä laadukasta työtä. Rakentaminen on käsityötä ja sitä tulisi myös arvostaa sellaisena. Miten laatua valvotaan Westpron työmailla? Lue työpäällikkömme Janne Iikkasen kirjoitus aiheesta!

LUE lisää

Myynnin-NPS-983442-edited

Myynnin laatu - mitä se on ja miten sitä mitataan?

Miten laatu määritellään kotien myynnissä? Miten asiakkaiden tyytyväisyydestä voidaan olla varmoja? Asiakas joka ei reklamoi, ei aina silti ole tyytyväinen asiakas. NPS (Net Promoter Score) on kansainvälisesti käytössä oleva asiakastyytyväisyysmittari, joka kertoo mitä mieltä asiakkaat todella ovat.

LUE lisää

olotila-062018

Westpro Olotila-lehti, kesä 2018

Westpro Olotila -lehti on julkaistu! Tässä numerossa paneudumme rakentamisen laatuun. Mitä se merkitsee meille täällä Westprolla? Entä tiedätkö miten Westpro on saanut alkunsa ja mitä kohta melkein 20-vuotinen taival pitää sisällään?

LUE lisää

Laatu-blogi

Onko laatu tunne vai mitattava suure?

Rakentamisessa laadun mittareina käytetään erilaisia mitta-asteikkoja ja määritelmiä, joiden perusteena ovat lait ja määräykset. Oman asunnon kohdalla tunne on kuitenkin asujan kannalta se suurin mittari. Toimitusjohtajamme Heikki Schemeikan ajatukset laadun mittaamisesta nyt blogissa.

LUE lisää