Me olemme kaikki yksilöitä: omat toiveet, tottumukset ja harrastukset tuovat mukanaan erilaisia tarpeita myös omalle kodille. Perhekoko tai lemmikit vaikuttavat nekin oleellisesti moneen asiaan oman kodin toimivuudessa. Yksilöllinen koti on kuitenkin haastava projekti itse suunniteltuna ja toteutettuna. Yksilöinti voidaan karkeasti jakaa kahteen osa-alueeseen, rakenteellisiin ja sisustuksellisiin.
Toisin kuin useimmilla muilla rakennuttajilla, meillä Westprolla asunnot suunnitellaan jo lähtökohtaisesti pohjaratkaisuiltaan muuntelukelpoisiksi. Siksi niitä voidaan muuttaa helposti tilaamalla materiaaleja ja varusteita joko valmiiksi paketoituina kokonaisuuksina tai yksittäisinä lisä- tai muutostöinä. Valmiiden muutospakettien sisältö saattaa toki vaihdella kohteiden mukaan, mutta henkilökunnallamme on pitkä kokemus asunnon yksilöimisestä rakennusvaiheessa asiakkaan omien toiveiden mukaiseksi. Uudiskohteiden muutokset pitää tehdä tiettyyn aikaan projektia ja tuleville asukkaille tiedotamme aina tarkasti, milloin mihinkin asiaan voi ottaa kantaa.
SISUSTUSSUUNNITTELIJA AUTTAA KOKONAISUUDEN HALLINNASSA
Kysyimme myös sisustusammattilaiselta, mitä uudisasunnon yksilöimisessä kannattaa huomioida. Näkemyksiään kertoo Tila Consultingin Heidi Purola, joka on tehnyt paljon uudiskohteita myös Westpron kanssa, mm. konsultoinut pohjapiirustuksia sekä suunnitellut erilaisia valaistus-, väri-, keittiö- ja kylpyhuoneratkaisuja.
Hyvänä ohjenuorana Purola vinkkaa, että omien inspiraatiolähteiden kerääminen kannattaa aloittaa heti asuntohankintapäätöksen jälkeen. Erilaiset kuvat, lehtileikkeet ja konkreettiset visualisoinnit toimivat parhaana työkaluina välitettäessä omia toiveita ammattilaiselle. Tämän jälkeen sisustussuunnittelijan rooli on auttaa kokonaisuuden pohdinnassa eli miten kaikki saadaan toimimaan yhteen sekä auttaa projektin pysymistä hallittuna ja aikatauluissa.
OMA KOTI ON AINA HENKILÖKOHTAINEN ASIA
Koska aina on kyse jonkun omasta henkilökohtaisesta kodista, on asiakkailla myös sen tunnelmasta oman näkemyksensä. Vaihtoehtojen määrä on todella suuri, joten suuntaa lähdetään yleensä etsimään asiakasta itseään puhuttelevista seikoista – joskus jopa yksittäisistä kalusteista. Rakas TV-tuoli tai perintösenkki voi hyvinkin toimia uudenkin asunnon tai huoneen inspiraationa. Tyypillisemmin suunnittelu lähtee Purolan mukaan asukasprofiilista: onko asukas sinkku, lapsiperhe tai esimerkiksi iäkkäämpi pariskunta.
Tyypillisesti asiakkaat miettivät esimerkiksi värejä, kalusteita, keittiön kokoa, illallispöydän tilatarvetta, lastenhuoneiden määrää tai säilytystiloja. Yleensä mitä aikaisemmin asiaan tartutaan, sen parempi ja mietitympi lopputulos saavutetaan.
”Minusta on mahtavaa nähdä, kuinka asiakkaan kodista tulee hänelle juuri sellainen innostava ja toimiva paikka, jossa arki sujuu ja jossa on mukava elää”, Purola kuvailee lopuksi.
Westpro rakentaa yksilöllisiä koteja pääkaupunkiseudulla, joihin voi valita valmiiksi paketoidun kokonaisuuden tai räätälöidä kokonaan omanlaisen.