HAUKILAHTI

Suomenlahden rannalle Westendin ja Matinkylän väliin syntyi 1500-luvulla pieni Gäddvikin kylä. Se oli kesähuviloiden ja kesäisten veneretkien idylli, joka kasvoi sotien jälkeen helsinkiläisten lomanviettopaikasta 6000 asukkaan esikaupunkialueeksi.

Haukilahden modernisaatiossa alueelle rakennettiin paljon asutusta ja pääelinkeino muuttui maanviljelyksestä palvelu- ja kaupanalan liiketoiminnaksi. Siitä huolimatta vielä tänä päivänä; yli 600 vuotta myöhemmin, Haukilahdessa voi yhä aistia saman rauhallisen pienen kylän tunnelman. Sen tarina on ainutkertainen ja omaleimainen – aivan kuten myös Asunto Oy Origon.

Origo_palvelut

HAUKILAHDEN ALUEEN PALVELUT

Espoossa sijaitseva Haukilahti on suosittu asuinalue, jonka suosio kasvaa kokoajan, eikä ihme! Suomen- ja ruotsinkieliset koulut ja päiväkodit sekä hyvät terveys- ja päivittäispalvelut tekevät arjesta helppoa ja toimivaa.

Origo sijaitsee paraatipaikalla aivan Haukilahden keskuksen naapurissa, joten palvelut ovat aivan käden ulottuvilla. Lähistöllä sijaitsevat kauppakeskus Iso Omena ja kauppakeskus Niitty lisäävät entisestään asukkaiden palveluita runsaalla kauppa- ravintola ja kunnallispalvelutarjonnallaan.

Portus

HAUKILAHTI ASUINALUEENA

Haukilahden upea merellinen sijainti pitkine rantaviivoineen luo erinomaiset puitteet veden äärelle sijoittuville palveluille. Suosittuun Mellstenin niemeen sijoittuu laaja valvottu meriuimaranta, jossa on erinomaiset rantakahvilapalvelut kesäterasseineen, pukukopit, beach-volleykenttä ja talvella mahdollisuus avantouintiin. Haukilahden venesatamassa on saaristokuljetuksen laituri, josta pääset kätevästi kesäisille päiväretkille. Haukilahdessa toimivat ravintolat ja kahvilat: Haukilahden Ranta bar & café / Cafe Mellsten / E.T. Charlie / Haukilahden Paviljonki / Sushi Bar Yuzu / Näköalaravintola Haikaranpesä / Haukitalo / Kotipizza / Ravintola Rioni

Kapelli_julkisivu.jpg

LIIKENNEYHTEYDET

Haukilahdesta kulkevat bussit läheisille Matinkylän ja Niittykummun metroasemille. Autoilijan käsillä ovat nopeat yhteydet Länsiväylälle ja Kehä 2 :lle. Kätevä kaupunkipyöräasema otettiin käyttöön toukokuun alussa.

ETÄISYYDET

• 10,5 km Helsingin keskustaan
• 300 m Länsiväylälle
• 1,1 km Niittykummun metroasemalle
• 2,6 km Matinkylän metroasemalle

teurastamo.jpg

LAPSIPERHEIDEN PALVELUT

Lapsiperheille Haukilahdessa on kolme leikkipuistoa. 
Päiväkodit: Toppelundin päiväkoti / Haukilahden päiväkoti / päiväkoti Kaislikko, jossa on myös vauvaklubi ja kerhotoimintaa / Espoon kielikylpypäiväkoti /  Gäddviks svenska barnträdgård / 2 ryhmäperhepäiväkotia
Koulut: Toppelundin koulu on Haukilahden suomenkielinen alakoulu, joka sijaitsee esikoulun, monitoimitalon ja kirjaston kanssa samassa pihapiirissä. Koulun yhteydessä toimii iltapäiväkerho Riemukupla. Haukilahden yläkoulu toimii samoissa tiloissa Haukilahden lukion kanssa, joka on haluttu opinahjo. Lukiossa toimii urheilulinja, jonka painopisteet ovat golf, jalkapallo, jääkiekko ja voimistelu. Koulutiloissa tapahtuu runsaasti sekä koulun omaa kerhotoimintaa, että seurojen ja järjestöjen järjestämää harrastustoimintaa. Haukilahtea lähinnä oleva ruotsinkielinen koulu on Mattlidens skola och gymnasium Matinkylässä.

ORIGO

ASUNNOT

MATERIAALIT
&
VARUSTELU

TALOYHTIÖ

3D-POHJAT

KUVAGALLERIA

LADATTAVAT AINEISTOT

Tästä voit ladata lisätietoja kohteesta sekä alueesta. Tiedostot ovat PDF-muodossa.