Westpro cc Oy on erottunut edukseen rakennusalan massasta jo 20 vuotta

Lue alta Tulevaisuuden Yritys - asiantuntijajulkaisu Westprosta

Picture of Westpro

Westpro

5 syyskuuta, 2019

Julkaistu Kauppalehti Optiossa 29.8.2018

Yritys on kasvanut kahdessa vuosikymmenessä näyttävien omakotitalojen rakentajasta suurten ja yksilöllisten kerrostalokohteiden rakentajaksi ja rakennuttajaksi.

Tänä päivänä Westprolla on käynnissä tai suunnittelussa useita yhtäaikaisia kerrostalokohteita pääkaupunkiseudulla.
Kohteiden yhteisenä nimittäjänä on toiminnan kulmakiviin alusta alkaen kuulunut omaleimaisuus, jolla pyritään erottautumaan muun asuntorakentamisen massasta. ”Monet asiakkaamme odottavat mielenkiinnolla,
minne rakennamme seuraavaksi ja millaisia pohjavaihtoehtoja voimme tarjota. Olemme aina erottuneet ja erotumme jatkossakin intohimolla ja korkealla ammattitaidolla suunnitelluilla ja rakennetuilla kohteillamme”, Westpro cc
Oy:n toimitusjohtaja Heikki Schemeikka lupaa. Westpro on uskonut alusta alkaen omaan tarinaansa – ja se on kannattanut. Westprolla ei ole lähdetty suin päin mukaan nopeasti vaihtuviin trendeihin tai reagoimaan liikaa kilpailijoiden tekemiseen: ”Kun rakentamisessa esimerkiksi alkoi pienten asuntojen buumi, emme luopuneet laadukkaiden perhekotien rakentamisesta. Kohteistamme löytyy toki myös pieniäkin asuntoja.”

Portus_EXT_Facade_D_01_smallWestpron lippulaivakohde on Kalasataman metroaseman tuntumaan Helsingin Verkkosaarenrantaan rakentuva Portus. Toukokuussa 2020 valmistuvan ensimmäisen vaiheen asunnoista melkein kaikki on jo myyty. Viime kesäkuussa myyntiin tulleen toisen vaiheen asunnoistakin jo yli puolet on myyty tai varattu.

JOKAINEN PROJEKTI ON AINUTLAATUINEN UPEA YKSILÖNSÄ

Yksilöllisten ja erilaisten kohteiden toteuttamiseen tarvitaan parhaat tekijät. Schemeikka uskoo, että Westpron tarjoamat haasteet ja työn monipuolisuus houkuttelee jatkossakin alojensa parhaita osaajia taloon. ”Emme tee aiempien kohteiden kopioita projektista toiseen. Teemme koko ajan jotain uutta ja erilaista, ja meillä pääsee näyttämään parasta osaamistaan. Se pitää työn mielenkiintoisena ja mielen virkeänä.” Hieman erilaisen brändin ylläpitäminen uudisasuntomarkkinoilla ei ole koskaan helppoa vaan se vaatii taustalla paljon työtä ja jokaiselta kovaa panosta ja paljon sydäntä. ”Kaikki kiteytyy ihmisiin niin yrityksen omassa organisaatiossa kuin yhteistyökumppanien
valinnassa. Jokaisen projektiin osallistuvan on laitettava itsensä täysillä likoon. Siten syntyy meidät itsemme palkitseva ja asiakkaiden haluama lopputulos.”

VAIN VAHVAT KESTÄVÄT YLI SUHDANTEIDEN

Rakennusala kokonaisuutena on nyt taitekohdassa, jossa katsotaan mihin suuntaan rakentaminen ja talous kehittyvät. Vain osa menestyy yli erilaisten suhdanteiden. ”Me uskomme itseemme ja mitä tahansa rakennammekin,
siinä näkyy meidän tuttu kädenjälkemme ja arvomaailmamme jatkossakin. Olemme saaneet kehuja palvelualttiudestamme sekä erittäin hyvästä asuntosuunnittelusta. Käyttämämme arkkitehtikumppanit esimerkiksi tietävät jo valmiiksi, mitä meille voi ja kannattaa ehdottaa sekä mitä juuri meidän asiakkaamme arvostavat.” Westpro on kasvanut vakaasti ja riittävän rauhallisesti, millä yritys on varmistanut täyttävänsä jokaisessa projektissa asiakkaidensa
odotukset: ”Se, millaisia asuntoja ja kohteita teemme, on kehittynyt ja muuttunut vuosien varrella. Mutta se, miten asiat teemme, ei muutu”, Schemeikka lupaa.

Heikki-Schemeikka

Westpron toimitusjohtaja Heikki Schemeikka iloitsee yrityksen massasta erottuvan asuntorakentamisen vahvasta menestyksestä.

olotila-henkilosto

Westpron ainutlaatuiset kohteet syntyvät alojensa parhaiden asiantuntijoiden yhdistäessä osaamisensa. He pääsevät jokaisessa projektissa luomaan jotain uutta ja erilaista maailmaan.

Artikkeli on julkaistu Optio -lehden numerossa 13/2019
 

 
Portus2_wallpaper_fix-1
 
Portus on Helsingin Verkkosaarenrantaan, osin meren päälle rakennettava arkkitehtoninen mestariteos.
Oma satama, henkeäsalpaava merinäköala ja rantasauna keskellä pääkaupunkia tekevät
Portuksesta ainutlaatuisen kohteen myös kansainvälisellä mittapuulla.
 

TUTUSTU PORTUKSEN KOTEIHIN!

Lisää aiheesta:

Portus työmaakuulumiset - elokuu
Westpro - 20-vuotias laatukotien rakentaja osa 1
Portus – Tekniset suunnitteluratkaisut: Osa 1