Westpro - 20-vuotias laatukotien rakentaja osa 4

Westpro on 20 vuoden aikana kasvanut pienestä kahden kaveruksen unelmasta noin 63 miljoonan euron liikevaihdon keskisuureksi rakennusyhtiöksi. Alkuperäinen ideologia korkeatasoisesta asuntotuotannosta on pysynyt ennallaan. 

Juhlavuoden kunniaksi Westpron tarina on kerätty yksiin kansiin. Neliosaisessa Westpro 20 v. -artikkelisarjassa kerromme Westpron tarinan laatukotien rakentajana. Artikkelisarjassa on otteita Westpron juhlavuosikirjasta. Kirja on luettavissa kokonaisuudessaan Westpron showroomilla sekä täällä.

Westpro-Juhlakirja

Neljäs osa
Westpro tulevaisuudessa?

VAIKKA WESTPRO ON KASVANUT PIENESTÄ KAHDEN KAVERUKSEN UNELMASTA NOIN 63 MILJOONAN EURON LIIKEVAIHDON KESKISUUREKSI RAKENNUSYHTIÖKSI, SEN ALKUPERÄINEN IDEOLOGIA KORKEATASOISESTA ASUNTOTUOTANNOSTA ON SÄILYNYT ENNALLAAN. WESTPRON TULEVAISUUS NÄYTTÄÄ VALOISALTA JA
JOS MAHDOLLISTA, VIELÄKIN LOISTOKKAAMMALTA KUIN ENSIMMÄISET 20 VUOTTA.

Westpron erikoisosaamista on jatkossakin rantarakentaminen. Se on vaikea laji, jonka vain hyvin harvat hallitsevat. Muut näkevät maan, me näemme sen mahdollisuutena jollekin uudelle ja uniikille.

Westpro rakentaa edelleen laadukkaita asuntoja pääkaupunkiseudun parhaille paikoille. Yksi sellainen löytyi Kirkkonummelta, Länsiväylän varrelta, Espoon Kivenlahden toiselta puolelta, jonne valmistuu lähivuosina Sarvvikin ranta. Sitäkin toteuttamaan on valittu sama Arkkitehtiryhmä A6 Oy, joka vastaa myös Portuksen suunnittelusta. Polo Sarpaneva loi kasvot Westpron ensimmäiselle vuosikymmenelle, Kirsi Korhonen on ollut yhtiön modernin ajan tuotteliain pääsuunnittelija, ja 2020 -luvun alun ilmeestä vastaa näkyvimmin A6.

Sarvvikin pääsuunnittelija, arkkitehti Jyri Haukkavaara, näkee ”Kirkkonummen helmen” suunnittelun lähtökohdissa paljon samaa kuin Portuksessa.

– Kysymyksessä on ihan tavattoman hieno merenrantatontti, oikeastaan niin pelottavan hieno, että se tarjosi poikkeuksellisen haastavan lähtökohdan suunnittelullemme.

sarvvik-1-web
Ensimmäinen asia, joka piti huomioida, oli rannan suuri korkeusero. Tästä syntyi yksi A6:n ja Westpron hienoimmista oivalluksista.

– Ajattelimme, että koska kaikki julkinen pöhinä, jalankulkuväylä, kahvilat, venesatama ja niin edelleen oli sijoitettava rantaan, mäen päälle pitäisi saada tilaa rauhoittua. Siksi sinne on nyt sijoitettu intiimimmät ja pienemmät taloyhtiön omat pihat.  Sarvvik on näin ollen kuin eteläeurooppalainen lomakaupunki aktiivisen rannan jalankulkuraitteineen.

Viimeisen silauksen määrittelee tontin ympäristösuunnittelu, joka on sekin ollut Westprolla aina laadukasta. Asuntojen alle jäävä luonto ja kasvillisuus korvataan mahdollisimman korkeatasoisella rakennetulla ympäristöllä.

– Siksi projektille on ollut elinehto se, että meillä on ollut suunnittelussa mukana yksi Suomen parhaista maisemasuunnittelijoista, Teresa Rönkä. Nyt alueesta tulee vähintään yhtä hieno kuin alkuperäinen luonto, Haukkavaara lupaa.

– Westpro on meille paras mahdollinen kumppani, koska sekä heillä että meillä on erittäin korkeat tavoitteet arkkitehtuurisessa laadussa. Westpron hankkeet ovat isoja ja vaativat aina enemmän asiantuntijoita ja suunnittelijoita työryhmiin, kuten Portuksen tapauksessa jopa taiteilijoita, Saarelainen sanoo.

Hän viittaa Portuksen julkisivun alaosiin tulevaan reliefibetoniin, jonka on suunnitellut yhteistyössä A6:n kanssa kuvataiteilija Topi Äikäs. Taideteos muodostaa alhaalla verkkokuvion ja muuttuu ylempänä aalloiksi ja linnuksi.

Westpro etsii jatkuvasti uusia upeita tontteja kohteilleen. Onnistunut projekti edellyttää koko tuotantoketjun samaistumista tulevaan asumiseen, ja juuri tämä, oikeiden arkkitehtien ja suunnittelijoiden valinta, on yksi Westpron suurimmista vahvuuksista myös tulevaisuudessa.

– Westpro ottaa hienolla ja innovatiivisella tavalla riskejä. Yhtiö luottaa omaan intuitioonsa, kun taas monet muut rakennusliikkeet laskevat enemmän varman päälle. Silti Westpron toiminta on täysin kestävää ja erittäin korkeatasoista, Haukkavaara sanoo.

Ai niin, niistä kruununjalokivistä vielä. Annetaan 20-vuotiaan Westpron hallituksen puheenjohtajalle Ari Lehdolle viimeinen sana.

– Aikansa kutakin. Veneenveistäjänranta piti pitkään ykkössijaa, mutta kyllä meidän todelliset kruununjalokivet
ovat Portus ja Sarvvik.

sarvvik-2-webSarvvik, Kirkkonummi. Arkkitehdin luonnos.

Tiesitkö, että Westpro rakentaa korkealuokkaisia uudisasuntoja pääkaupunkiseudun parhaille paikoille?
Kauniit yksityiskohdat, laadukkaat materiaalit ja kodinkoneet, tilaa ja valoa - Tätä kaikkea on Westpro-koti.

TUTUSTU WESTPRO-KOTEIHIN!


Lisää aiheesta:

Westpro - 20-vuotias laatukotien rakentaja osa 3
Westpro - 20-vuotias laatukotien rakentaja osa 2
Westpro - 20-vuotias laatukotien rakentaja osa 1