Westpro - 20-vuotias laatukotien rakentaja osa 3

Westpro on 20 vuoden aikana kasvanut pienestä kahden kaveruksen unelmasta noin 63 miljoonan euron liikevaihdon keskisuureksi rakennusyhtiöksi. Alkuperäinen ideologia korkeatasoisesta asuntotuotannosta on pysynyt ennallaan. 

Juhlavuoden kunniaksi Westpron tarina on kerätty yksiin kansiin. Neliosaisessa Westpro 20 v. -artikkelisarjassa kerromme Westpron tarinan laatukotien rakentajana. Artikkelisarjassa on otteita Westpron juhlavuosikirjasta. Kirja on luettavissa kokonaisuudessaan Westpron showroomilla sekä täällä.

Westpro-Juhlakirja

Kolmas osa
Isompiin kohteisiin

WESTPRON LIIKEVAIHDON KASVAESSA SILLE TARJOUTUI MAHDOLLISUUS OSALLISTUA ESPOON KAUPUNGIN KAAVAKEHITYKSEEN. YHTIÖN HISTORIAN TOISELLA VUOSIKYMMENELLÄ SYNTYI UPEITA KOHTEITA, KUTEN KOUKKUNIEMENRANTA, NAVI-KORTTELI, TAPIOLAN AINO JA SAMPO, OMENAPIHA, ALTUS, MUNKKINIEMENRANTA 47, CASA ORA JA ORIGO. VUONNA 2013 PERUSTETTIIN YHTIÖN OMA HYVÄNTEKEVÄISYYSYHDISTYS WESTPRO4U.

Koukkuniemenrannan upea kokonaisuus, joka täydentyi myöhemmin Navi-korttelilla, sai alkunsa keskellä taloudellista taantumaa, kun Espoo etsi ratkaisua entisen Säästöpankkiopiston alueen täydennysrakentamiseen. Koukkuniemestä oli tehty monenlaisia suunnitelmia sen jälkeen, kun edellinen taantuma, 1990-luvun alun lama, oli kaatanut säästöpankit. Matinkylässä sijaitsevaan rantaan, runsaan kilometrin päähän kauppakeskus Isosta Omenasta, oli kaavailtu muun muassa kylpylää.

Westpro osallistui aktiivisesti alueen kaavan suunnitteluun ja pääsi toteuttamaan huippuprojektin yhdessä Espoon kaupungin kanssa, kun yhtiö osti Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiöltä (Hoas) Kokous- hotelli Matinlahden ja alueella sijainneet kaksi rakentamatonta tonttia.

Westpro järjesti yhdessä SAFA:n (Suomen Arkkitehti- liitto) kanssa syksyllä 2008 arkkitehtuurikutsukilpailun Koukkuniemenrantaan tulevasta 66 asuntoa käsittävästä uudiskohteesta. Kilpailun voitti Arkkitehdit Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen Oy:n suunnitelma.

– Olimme tehneet yhteistyötä Westpron kanssa ensimmäisen kerran pari vuotta aikaisemmin, kun toimin Korkeavuorenkatu 41:n ullakkosaneerauskohteen pääsuunnittelijana. Yhteistyö sujui jo silloin todella hyvin, joten olin luonnollisesti innoissani, kun pääsin taas työskentelemään tämän ennakkoluulottoman porukan kanssa, Korhonen muistelee.

Näin syntyi suurhanke Koukkuniemenranta, joka koostui neljästä asunto-osakeyhtiöstä: kahdesta paritaloyhtiöistä sekä kahdesta kerrostaloyhtiöstä. Myöhemmin samalle alueelle, puretun hotellin tontille, nousi vielä Navi-kortteliksi kutsuttu kolmen kerrostaloyhtiön ja viiden kerrostalon kokonaisuus parkkihalleineen. Alueelle valmistui kaikkiaan 169 asuntoa vuosina 2009-19. Kaikkien näiden pääsuunnittelijana toimi Kirsi Korhonen.

Lopputulos oli erittäin hyvä, mutta se tärkein eli asenne oli kohdallaan, kuten se on yhä tänäkin päivänä. Kokonaisuudessa on otettu huomioon erinomaisella tavalla alueen luonnonolosuhteet, kallioinen rinne ja merenrannan läheisyys.

- Asunnot ovat toimivia ja kauniita, ja olen ylpeä siitä, kuinka me yhdessä Westpron kanssa halusimme ottaa kaiken irti tontista – yhteydestä rantaan, merestä, uimarannasta, luonnosta, männyistä ja kallioista.

- Koukkuniemenrannassa on selkeä ja johdonmukainen luontoyhteys myös tontin sisällä. Tontin paras maisemallinen osa, kallioinen kumpu ja männikkö, on säilytetty sellaisenaan ikäänkuin alueen keskuspuistona, Korhonen kertoo.

Koukkuniemenrannan ja Navi-korttelin välissä valmistuivat asunto-osakeyhtiöt Tapiolan Aino ja Sampo vuonna 2013. Korhonen valittiin taas kohteen pääsuunnittelijaksi arkkitehtuurikutsukilpailun kautta. Arkkitehtipari Kirsi Korhonen ja hänen aviomiehensä Mika Penttinen ovat loistaneet voittajina useissa arkkitehtuurikutsukilpailuissa. He ovat ymmärtäneet, mitä esimerkiksi Westpro haluaa ja mikä heihin vetoaa. Polo Sarpanevan, Kirsi Korhosen ja Arkkitehtiryhmä A6:n lisäksi Westpron yhdeksi suunnittelijaksi on noussut Hannu Jaakkola, jonka Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy toimi pääsuunnittelijana muun muassa Asunto Oy Origon hankkeessa Espoossa.

Westpron hankekehitysjohtaja Osmo Rajala muistuttaa, että ennen kuin asunto valmistuu, sitä on saatettu suunnitella ja tehdä useita vuosia. Ja unelmavaihe sitä ennen on voinut viedä sekin vuosia.

-Kaikki lähtee maanhankinnasta ja Kaavan voimaantulo saattaa kestää jopa 3-5 vuotta, ja siitä tehdään matkan varrella useita versioita. Olemme onnistuneet näissä hyvin, ja käytettävissämme on nykyään myös emokonsernimme Ultivistan tuki, Rajala sanoo.

Rakennusliikkeen työ ei koostu pelkästä rakentamisesta. Westprossa mitataan asiakastyytyväisyyttä kaikissa rakennusprosessin vaiheissa ja saatuja palautteita käytetään jatkuvaan analysoimiseen ja toimintatapojen parantamiseen.

- Vuorovaikutus asiakkaiden, suunnittelijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa on eriarvoisen tärkeää. Vain hyvän kommunikoinnin kautta voimme kehittyä edelleen, toimitusjohtaja Heikki Schemeikka sanoo.

190319-WP-0421Koukkuniemenranta, Espoo

osa3-1Navi-kortteli, Espoo

Casa Ora, Espoo

osa3-2Navi-kortteli, Espoo

Night_meltemi-webNavi-kortteli, Espoo

Omena_ext-web
Omenapiha 3D-luonnos

151007-PP-229-(1)-web
Omenapiha, Espoo

Altus_0006_korjattu-(1)-webAltus, Helsinki

Altus_0001_korjattu-(1)-webAltus, Helsinki

_DSC5670B-(1)-web-1

Munkkiniemenranta 47, Helsinki

Westpro4U

Westprolle on tärkeää kantaa yhteiskunnallista vastuuta. Jotta se voisi tukea suoraan ja lyhentämättömästi ilman välikäsiä apua tarvitsevia, yhtiö perusti vuonna 2013 oman hyväntekeväisyysyhdistyksen.

Westpro4U:n keulakuvina toimivat jääkiekkoilija Teemu Selänne ja F1-tähti Valtteri Bottas, jonka Bottas Duathlon -urheilutapahtuma on valinnut hyväntekeväisyyskumppanikseen Westpro4U:n.

- Alexandra Procopé ja Emilia Bottas ovat arkisen auttamistoimintamme vetäjät ja sen Teemu ja Valtteri toimivat näkyvimmin meidän 24 päivää jouluun -kampanjassamme, Westpron toimitusjohtaja Heikki Schemeikka kertoo.

Yhdistyksen toiminta on ollut monipuolista. Se on jalkautunut esimerkiksi syöpäsairaiden lasten ja mielenterveystyön pariin. Westpro4U on järjestäny lapsille maksuttomia arkkitehtuurityöpajoja, joissa tutustutaan kotien suunnittelun maailmaan hauskalla tavalla.

Kaikkiaan Westpro4U on auttanut ja tukenut pääkaupunkiseudulla yli 3500 lasta ja nuorta noin 200 000 eurolla.

westpro4U-web

Tiesitkö, että Westpro rakentaa korkealuokkaisia uudisasuntoja pääkaupunkiseudun parhaille paikoille?
Kauniit yksityiskohdat, laadukkaat materiaalit ja kodinkoneet, tilaa ja valoa - Tätä kaikkea on Westpro-koti.

TUTUSTU WESTPRO-KOTEIHIN!


Seuraavaksi julkaistaan artikkelisarjan viimeinen osa eli neljäs osa.

Lisää aiheesta:

Westpro - 20-vuotias laatukotien rakentaja osa 2
Lisää aiheesta:Westpro - 20-vuotias laatukotien rakentaja osa 1
Onko laatu tunne vai mitattava suure?