Rakennuslehden artikkeli
Julkaistu lehdessä 27.11.2019
Jokaisella asunnonostajalla on mielikuva siitä, millainen on itselle sopiva unelmakoti. Mutta millaisiin asioihin arkkitehdit ja suunnittelijat kiinnittävät eniten huomiota, kun he hakevat itselleen uutta asuntoa?
Muun muassa tähän kysymykseen haettiin vastausta lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Suvilahden ammattilaisaamussa, jota isännöi espoolainen rakennusliike Westpro yhdessä Rakennuslehden kanssa.
Pähkinää pyörittelivät Kattilahallin tapahtumalavalla mm. Antti Alvoittu Rambollilta, Niklas Sucksdorff L Arkkitehdeistä, Kirsi Korhonen Arkkitehdit Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen Oy:stä sekä Ars Bureaun toimitusjohtaja Esko Saarenoja.
Ykköskriteereiksi nousivat lopulta varsin arkiset seikat eli sijainti, liikenneyhteydet, käytännöllisyys ja kestävyys. Listalle nousivat myös valoisuus sekä asuntojen muuntojoustavuus, jossa Niklas Sucksdroffin mukaan on Suomessa vielä paljon kehitettävää. ”Aivan kuten toimistotilojen, myös asunnon pitäisi joustaa tarpeiden mukaan. Rakennusmääräykset tuovat toki omat rajoitteensa, mutta kyllä meillä tehdään asuntotuotannossa aivan liiaksi perusbulkkia”, hän harmitteli.
Westpro matkalla oikeaan suuntaan
Kommentti sai osakseen hyväksyvää nyökyttelyä muilta panelisteilta. Samalla muistutettiin, että esimerkiksi Tanskassa asuntoja myydään myös täysin varustelemattomina, jolloin asiakas voi muokata niitä mieleisekseen jo rakennusvaiheessa. Tähän on Suomessa vielä matkaa, mutta Westpron todettiin ottaneen askeleita oikeaan suuntaan.
”Kohteet ovat uniikkeja ja yhtiö miettii jo projektin alkaessa niille sopivat asiakasryhmät. Samalla ovat tiedossa myös heidän tarpeensa”, Kirsi Korhonen totesi.
”Tuossa aiemmin puhuttiin perusbulkista. Westprossa sitä ei kuitenkaan tehdä”, Rambollin asuntosuunnittelun johtaja Antti Alvoittu kiitteli.
Kehuja kertyi myös Ars Bureaun Esko Saarenojalta, joka samalla tunnusti olleensa takavuosina Westpron palkkalistoilla.
”Yhtiössä katsotaan eteenpäin ja haetaan rohkeasti vaikutteita myös ulkomailta. Esimerkiksi sopii vaikkapa tuo Kalasataman Portus”, hän totesi.
Iltapäivän yleisötapahtuma kerä Kattilahalliin mukavasti väkeä. Kuvat: Jimi Österberg.
Superlaatta säästää aikaa ja rahaa
Ammattilaisaamussa pureuduttiin myös itse rakentamiseen ja etenkin hiljattain markkinoille tulleeseen ”superlaattaan.”
Lujabetonin uutuustuotteessa elementteihin voidaan asentaa sähköputkitukset, lattialämmitysputkisto sekä kylpyhuoneen LV-asennukset kaatolattiavaluineen jo tehtaalla. Samalla valmis ja nopeasti asennettava välipohjapaketti säästää monia työvaiheita ja tätä kautta myös aikaa ja kustannuksia.
”Välipohja-paneeliin” osallistunut Vahanen Yhtiöiden toimitusjohtaja Ahti Rantonen kehuikin Lujabetonin yhteistyössä tanskalaiskumppaninsa kehittämän tuotteen olevan todella tervetullut lisä rakennusmarkkinoille.
”Esivalmistusasteen nostaminen sekä kriittisten ja aikaa vievien työvaiheiden vieminen stabiileihin tehdasolosuhteisiin parantaa kustannustehokkuutta ja rakentamisen laatua”, pitkän linjan suunnitteluammattilainen muistutti.
Moment 2019-tapahtuman iltapäiväosuus oli avoin yleisötapahtuma, jossa kuultiin asiantuntijoiden näkemyksiä tulevaisuuden asumistrendeistä. Kattilahallissa oli mahdollisuus tutustua myös yhtiön uudiskohteisiin.
Kuvia tapahtumasta:
Artikkeli on julkaistu Rakennuslehdessä viikolla 48.